
Suomen Yrittäjäyhteisö on nyt Nordic Business Forum
Suomen Yrittäjäyhteisö -toiminimemme on poistunut käytöstä aiemmin ilmoitetun suunnitelman mukaisesti marraskuussa 2011. Käyttöön on otettu uusi, yksi ja sama vuotuisen päätapahtumamme mukainen kansainvälinen nimi, Nordic Business Forum Oy.
Seminaari on alkanut upeissa tunnelmissa
Nyt se on virallisesti alkanut! Jyväskylän Paviljonkiin on parhaillaan kokoontunut yli 1800 ympäristövastuullisesta liiketoiminnasta kiinnostunutta huippuosaajaa seuraamaan Suomen Yrittäjäyhteisön järjestämää Nordic Business Formun 2011 -tapahtumaa.
Heti kärkeen yleisön hurmasi yllätysesiintyjä, Suomea kuluneena keväänä Euroviisuissa edustanut nuori laulajatähti Paradise Oskar, joka esitti seminaariyleisölle kilpailukappaleensa Da da dam. Tapahtuman teemaan erinomaisesti sopineesta sanotuksesta Paradise Oskar palkittiin huikeilla aplodeilla.
Virallisissa avaussanoissa Suomen Yrittäjäyhteisön toimitusjohtaja Jyri Linden hauskuutti yleisöä kertomalla, miten sai puolitoista vuotta sitten puhelun, jossa Hans-Peter Siefen kertoi soittavansa seuraavana päivänä Al Gorelle ja pyytävänsä tätä Jyväskylään seminaarin pääpuhujaksi. Ja täällä sitä nyt ollaan. Al Gore esiintyy lavalla myöhemmin tänä iltana.
Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson kiitti nuoria innokkaita järjestäjiä rohkeudesta järjestää kokonaisuus Jyväskylään ja toivotti juuri yleisön tervetulleeksi. Tästä se alkaa!
Www-sivuilla seurataan seminaarin etenemistä tulevan kahden päivän ajan ja kerrotaan lisää tunnelmia seminaaripäivistä.

