
Suomen Yrittäjäyhteisö on nyt Nordic Business Forum
Suomen Yrittäjäyhteisö -toiminimemme on poistunut käytöstä aiemmin ilmoitetun suunnitelman mukaisesti marraskuussa 2011. Käyttöön on otettu uusi, yksi ja sama vuotuisen päätapahtumamme mukainen kansainvälinen nimi, Nordic Business Forum Oy.
Seisaallaan taputtanut 1800 hengen yleisö toivotti Al Goren tervetulleeksi Jyväskylään
Nordic Business Forum 2011 -tapahtuman ensimmäisen seminaaripäivän kruunasi Nobel-palkitun Yhdysvaltojen entisen varapresidentin Al Goren ympäristövastuuta käsitellyt puheenvuoro.
Puheenvuorossaan Gore keskittyi käsittelemään ilmastonmuutoksen ja ilmastokriisin taustalla olevia mahdollisuuksia.
- Kriisi on länsimaissa negatiivinen ilmaus, mutta joissain kielissä, kuten kiinassa, sanalla on kaksi merkitystä: uhka ja mahdollisuus. Mahdollisuus on se näkökulma, jota meidän tulisi tarkastella muutoksen toteuttamiseksi.
Gorea kuunteli Jyväskylässä yli 1800 seminaarivierasta. Yleisö palkitsi Goren puheenvuoron aplodimyrskyllä.
- Unelmasta tuli totta. Puolentoista vuoden odotus ja valtavat järjestelyt palkittiin tämän Goren esiintymisen myötä, kiitti Goren vierailulle kutsunut Suomen Yrittäjäyhteisön hallituksen puheenjohtaja Hans-Peter Siefen Goren esiintymisen jälkeen.
Seminaaripäivään kuului värikästä keskustelua
Perjantaina Jyväskylässä puhui Al Goren lisäksi mm. Esko Aho, professori Alf Rehn, europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola, professori Pekka Himanen ja Suomen Yrittäjäyhteisön hallituksen puheenjohtaja Hans-Peter Siefen.
Professori Pekka Himanen saateltiin lavalta bravo-huudoin, Himasen vedottua yritysjohtajiin Gandhin sanoin: ”Ole se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa”.
Räväkällä otteella ympäristövastuuta käsitellyt Alf Rehn muistutti yleisöä siitä, että ilmastonmuutos on todellisuudessa radikaalimpi, kuin mitä haluamme uskoa. Rehn jätti yleisön pohtimaan, riittääkö se työ, mitä yrityksissä tehdään vai pitäisikö tehdä enemmän.
Paneelikeskustelu sai kiivaitakin sävyjä, kun neljä panelistia vaihtoi näkemyksiään ilmastonmuutoksesta ja sen hallitsemisesta. Panelisteina olivat kansanedustaja Mauri Pekkarinen, Kemira Oyj:n toimitusjohtaja Harri Kerminen, PwC Oy:n yritysvastuujohtaja Sirpa Juutinen ja europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola.
Ilta Jyväskylän Paviljongissa jatkuu VIP-illallisen merkeissä. Illallisen aikana palkitaan vielä vuoden vastuullinen johtaja.
Seminaari jatkuu huomenna – luvassa toinen kattaus nimekkäitä puhujia
Seminaarin toisena päivänä 1.10. on luvassa Yhdysvaltojen Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck, Sauli Niinistö, Anssi Vanjoki, Jari Sarasvuo ja Les Brown.

