Historia

Nordic Business Forum Oy on perustettu joulukuussa 2008, ja se toimi marraskuuhun 2011 saakka nimellä Suomen Yrittäjäyhteisö. Ratkaisu nimen muutoksesta tehtiin yhdessä suomalaisten yrittäjien edunvalvonta- ja kattojärjestö Suomen Yrittäjät ry:n kanssa heidän esittämänsä toivomuksen johdosta. Syynä toivomukselle oli nimien "Suomen yrittäjäyhteisö" (osakeyhtiö, valmennusyritys, Suomen Yrittäjät ry:n jäsenyritys) ja "Suomen Yrittäjät ry" (yhdistys, edunvalvonta- ja kattojärjestö) samankaltaisuuden aiheuttama sekaantumisriski.

Ensimmäiset valmennukset Nordic Business Forum / Suomen Yrittäjäyhteisö järjesti loppuvuodesta 2009 ja nyt yhtiön vuotuinen päätapahtuma on kasvanut yhdeksi Pohjois-Euroopan merkittävimmistä liike-elämän seminaareista.
 

Meidän tarina

Hans-Peter Siefen aloitti yrittäjänä suoramyynnissä ensimmäistä kertaa toiminimen kautta 19-vuotiaana, vuonna 2003. Jyri Lindénin yrittäjäura sai alkunsa samana vuonna lukioaikana, 15-vuotiaana, yhdessä Mikko Jaatisen kanssa perustetun koululaislehden kautta. Lehti voitti Vuosi Yrittäjänä -ohjelman Paras Yritys -palkinnon.

Hans-Peter Siefen ja Jyri Lindén sattuivat istumaan vierekkäin yliopistolla markkinoinnin luennolla syksyllä 2007. Keskustelu kääntyi nopeasti yhteisiin mielenkiinnon kohteisiin liiketoiminnan ja yrittäjyyden saralla. Vuoden vaihteessa 2007-2008 Hans-Peter rupesi vetämään Nordic Trust Oy -nimisen yhtiön sijoituspalvelumyyntiryhmää Jyväskylässä. Hetken työskenneltyään hyvin tuloksin hän rekrytoi mukaan myös Jyrin. Jyristäkin kasvoi pian yksi organisaation avainhenkilöistä. Hans-Peter pyöritti konttoreita sekä Jyväskylässä että Tampereella.

Loppuvuodesta 2008 aloitettiin etsimään Nordic Trustin / RVM Yhtiöt Oy:n toiminnalle Jyväskylässä uutta toimistoa. Schaumanin linnasta löytyi ainutlaatuinen ympäristö. Hans-Peter ja Jyri päätyivät vuokraamaan linnasta 320 neliötä toimistotilaa. Omaan käyttöön tuli noin 70 neliötä ja loput alivuokrattiin. Toimintaa varten perustettiin yhtiö Visionum Oy, jonka aputoiminimeksi tuli yritttäjäyhteisöksi kutsuttavan toimistohotellin mukaisesti Suomen Yrittäjäyhteisö.

Hans-Peterillä oli vuodesta 2005 lähtien voimakas paperille kirjoitettu tavoite ja unelma perustaa koulutus- / valmennusliiketoiminta. Toimiessaan suoramyynnin parissa hän alkoi hyvien tulostensa kautta myös kouluttaa myyntiä ja järjestää organisaation asiakas- ja koulutustilaisuuksia. Sama jatkui myös sijoitustuotteita myydessä sijoituspalvelu- ja vakuutusalalla. Hans-Peter on järjestänyt vuoden 2003 lopulta lähtien satoja asiakas- ja koulutustilaisuuksia eri kohderyhmille, 10 – 1000 hengen yleisöille. Samalla on syntynyt paljon kontakteja itsensä ja oman bisneskompetenssinsa kehittämisestä kiinnostuneisiin ihmisiin.

Suuri halu koulutusliiketoiminnan perustamiseen syntyi oman kokemuksen kautta. Valmentautuminen oli mielenkiintoista ja siitä oli huikea hyöty. Valmennustilaisuudet ja seminaarit olivat myös vertaansa vailla oleva paikka verkostoitua ja tutustua saman henkisiin ihmisiin. Hans-Peter sattui ensimmäiselle yrittäjille suunnatulle valmennukselleen toukokuussa 2003 Helsingin Kulttuuritalolle. Puhujat olivat vaikuttavia. Siitä alkoi aktiivinen valmentautuminen, ja myöhemmin myös valmentaminen. Valmentautuessa sai inspiraation ja hyvän opin ja ideoiden lisäksi myös oikean tyyppisiä kontakteja. Myös Jyrillä syntyi vuodesta 2007 lähtien samanlaisia kokemuksia Hans-Peterin vietyä Jyrin mukanaan myyntivalmennukselle Tampereelle. Myös Jyristä tuli pian intohimoinen valmentautuja ja hän jakoi saman halun olla mukana perustamassa liiketoimintaa niiden ympärille yhdessä Hans-Peterin kanssa.

Yhteisen liiketoimintasuunnitelman mukaan valmennusliiketoiminta oli määrä aloittaa vuoteen 2013 mennessä. Aikataulu kuitenkin nopeutui, kun Hans-Peterille tuli eteen kaksi polvileikkausta vuonna 2009. Jälkimmäisen suuremman leikkauksen jälkeen sairaalassa sekä kotisängyssä maatessa hän alkoi työstää pidemmälle ideaa valmennusten järjestämisestä Suomen Yrittäjäyhteisön puitteissa. Excel-taulukot lauloivat ja pian otettiin yhteyttä valmentajiin. Ensimmäinen valmennus järjestettiin marraskuussa 2009.

Toiminta on kehittynyt sen jälkeen nopeaa vauhtia. Vajaata vuotta myöhemmin lokakuussa 2010 Suomen Yrittäjäyhteisön valmennuksella oli Jyväskylän Paviljongilla yhtä aikaa jo yli 700 yrittäjää. Samalla julkaistiin täysin uudelle asteelle menevät kuviot, sillä vuonna 2011 seminaarin pääpuhujaksi saapui Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore. Paikalla oli 1800 johtajaa, avainhenkilöä ja yrittäjää jokapuolelta Suomea ja muualta Euroopasta. Samalla yhtiön henkilöstö oli kasvanut kahdesta seitsemään nuoreen yrittäjään.

Yhtiön vuotuinen päätapahtuma Nordic Business Forum on kasvanut yhdeksi Pohjois-Euroopan merkittävimmistä liike-elämän seminaareista. Vuonna 2012 seminaaria tulee tähdittämään mm. neljä kansainvälistä huippupuhujaa: Virgin Groupin perustaja Sir Richard Branson, varapresidentti Al Goren entinen puheenkijoittaja ja menestyskirjailija Daniel Pink, yritysvalmentaja ja kirjailija Brian Tracy sekä professori Hans Rosling.

Vuonna 2009 Hans-Peter ja Jyri aloittivat huolellisen valmentautumisen päätteeksi saman yhtiön nimissä myös asuntosijoittamisen. Toiminnan kasvettua yksittäisistä asunnoista kokonaisiin kiinteistöihin ollaan asuntosijoitustoiminta hajauttamassa vuoden 2011 tilinpäätöksen jälkeen omaan yhtiöönsä osaksi yhtiöistä muodostettavaa konsernia.

Nordic Business Forum Oy:n liikevaihdon kehitys ensimmäisen kolmen toimintavuoden aikana:
2009: noin 43 000 €
2010: noin 280 000 €
2011: noin 3 030 000 €

Tulevien viiden vuoden aikana tavoittelemme 25 %:n vuotuista kasvuvauhtia. Seuraavan kymmenen vuoden aikavälillä tavoitteenamme on rakentaa vuotuisesta päätapahtumastamme yksi koko maailman merkittävimmistä liike-elämän seminaareista. Misionamme on tartuttaa sen sekä muun toimintamme kautta ihmisiin merkittävä määrä yrittäjähenkisyyttä ja tarjoilla ainulaatuisia työkaluja oman potentiaalin saavuttamiseen.