Nordic Business Forum Oy:n tiimi

Nordic Business Forum Oy:n takana on innovatiivinen ryhmä nuoria yrittäjiä. Mukana porukassa ovat perustajaomistajien, Hans-Peter Siefenin ja Jyri Lindénin, lisäksi Mikko Jaatinen, Ville Saarikalle ja Ilari Tervonen, Juha Lehto ja Lotta Pulkkinen. Yhdistävänä tekijänä porukalla on varsinkin yhteinen halu edistää yrittäjyyttä ja yrittäjähenkisyyttä.

Yhteystietomme löydät täältä »
 

Hans-Peter Siefen
perustaja, hallituksen puheenjohtaja, 28 vuotta

Hans-Peter on toinen Nordic Business Forum Oy:n kahdesta perustajasta. Hän on yrittäjähenkisyyden sekä hyvän bisnesetiikan, verkostoitumisen ja yhteistyön voimakas puolesta puhuja, joka ei vain puhu, vaan myös tartuu toimeen. Hans-Peterin erityisiä osaamisalueita ovat myynti, henkilökohtainen kasvu, tavoitteet, sisäinen yrittäjyys ja verkostoituminen.

Hans-Peter aloitti yrittäjänä 19-vuotiaana, vuonna 2003. Hän ei etukäteen voinut kuvitellakaan tulevansa yrittäjäksi, sillä viimeinen asia, jota hän tunsi koskaan tekevänsä oli kaupallinen ala. Yrittäjyydestä ja uudesta liiketoimintamahdollisuudesta innostunut työkaveri tartutti innon kuitenkin työpariinsa ja niin perustettiin toiminimi.

Ensimmäiselle yritysvalmennukselleen Hans-Peter sattui jo samana vuonna, 2003 toukokuussa Helsingin Kulttuuritalolle. Kokemus oli valtavan hyödyllinen: ammattimaisesti järjestetty tapahtuma, innostavia ja inspiroivia puhujia, hyvää käytäntöön sovellettavaa tietoa ja loistavat verkostoitumismahdollisuudet. Vuonna 2005 kahden vuoden aktiivisen valmentautumisen, sen hyötyjen huomaamisen ja omien ensimmäisten myynti tuloksista poikineiden valmennuskokemusten innoittamana, Hans-Peter asetti kirjallisen tavoitteen. Paperissa luki: ”haluan perustaa liiketoiminnan valmennukseen ja valmentautumiseen liittyen”.

Viimeiseksi ennen Nordic Business Forum Oy:tä Hans-Peter on työskennellyt sijoituspalvelualalla yrittäjänä, konttorin vetäjänä, Jyväskylässä ja Tampereella. Nordic Business Forum Oy:n valmennusliiketoiminnan lisäksi Hans-Peter toimii nykyisin myös asuntosijoittajana.
 

Jyri Lindén
perustaja, toimitusjohtaja, 25 vuotta

Jyri Lindén on toinen Nordic Business Forum Oy:n kahdesta perustajajäsenestä. Jyri Lindén perusti ensimmäisen yrityksensä 15-vuotiaana yhdessä Mikko Jaatisen kanssa. Kyseessä oli koululaislehti NE Nuorta Energiaa ja yritys perustettiin Nuori Yrittäjyys Ry:n Vuosi yrittäjänä -ohjelman kautta. Vuosi meni hyvin ja Jyri, Mikko sekä heidän yhtiökumppaninsa Risto Majuri voittivat Vuosi yrittäjänä –kilpailun yläkoulujen sarjan koululaislehdellään.

Myöhemmin Jyri on toiminut mm. ammattiyleisurheilijana. Urheilu-uran jälkeen Jyri palasi yrittäjyyden pariin Mikko Jaatisen kannustuksesta. Jyri perusti ystävineen urheiluvarusteita maahantuovan yrityksen Jymir Oy:n.
 
Hans-Peterin ja Jyrin polku kohtasi Jyväskylän yliopistossa markkinoinnin luennolla vuonna 2007. Viimeiseksi ennen Nordic Business Forum Oy:tä Jyri on työskennellyt yrittäjänä sijoituspalvelualalla. Nordic Business Forum Oy:n valmennusliiketoiminnan lisäksi Jyri toimii nykyisin myös asuntosijoittajana.
 

Mikko Jaatinen
hallituksen jäsen, 25 vuotta

Jaatinen sai ensimmäisen pistoksen yrittäjyyteen yläkoulussa yhdessä Jyri Lindénin ja Risto Majurin kanssa Nuori Yrittäjyys RY:n Vuosi yrittäjänä –ohjelman kautta. Tuolloin syttyi palo ”tekemällä oppimiseen”.  Mikko on toiminut siitä lähtien aktiivisesti suomalaisessa yrittäjyyskasvatuksessa. Hän on mm. ollut Nuori Yrittäjyys RY:n alueellisena ja valtakunnallisena projektipäällikkönä, suunnitellut ja toteuttanut NY 24h-leiri konseptia, toiminut tiiviissä yhteistyössä Taloudellisen Tiedotustoimiston kanssa (NY 24h –leiri pilootit ja Yrityskylä). Jaatinen on myös ollut myös perustamassa JA-YE Alumni Finland RY:tä (Nuori Yrittäjyys RY:n alumneja) sekä toimii nykyään aktiivisena eurooppa koordinaattorina JA-YE Alumni Europessa. Yrittäjyyskasvatus on hyvin lähellä Jaatisen sydäntä ja hän käykin nykyään puhumassa ja opettamassa asiasta.

Koko nuoren ikänsä Mikko on ollut yrittäjänä. Hän on mm. luotsannut Realister Oy:tä sekä Realister Internationalia (uuden ajan koulutarvikkeita), Cafe Picniciä franchisinginä Helsingissä ja Jaawi Oy:tä (yrittäjyyskasvatus ja myyntikonsultointia). Mikon työhistoriaan kuuluu myös useita eri työtehtäviä myynnin ja asiakaspalvelun saralla.

Mikko on opiskellut Yhdysvalloissa vaihdossa bisnestä ja näyttämötaidetta. Hän on nuoruudessaan asunut kolme ja puoli vuotta Espanjassa. Pari vuotta sitten Mikko kierteli puolitoista vuotta maailmalla, lähinnä Australiassa, jossa hän aloitti juoksuharrastuksensa.
 

Ville Saarikalle
kauppatieteen maisteri, 29 vuotta

Ville Saarikalle aloitti ensimmäistä kertaa yrittäjänä 19-vuotiaana. Ensimmäinen kosketus yrittäjyyteen Villellä tuli puhelinmyymälän pyörittämisestä. Lisäksi Ville on perustanut yrityksen työvoiman vuokraukseen. Erityiset osaamisalueet Villellä liittyvät myyntiin ja myynnin johtamiseen, johon liittyen Ville teki myös pro gradu -tutkielmansa valmistuessaan kauppatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta.

Monet suomalaiset muistavat Villen MTV3:n bisneshenkisestä viihdeohjelmasta syksyltä 2010. Päätehtävät Nordic Business Forum Oy:ssä Saarikallella liittyvät yhtiön valmennustapahtumien myyntiin ja markkinointiin. Ville vastaa kuitenkin myös Nordic Business Forum Oy:n räätälöidyistä yrityskohtaisista valmennuksista.
 

Ilari Tervonen
22 vuotta

Sotkamosta lähtöisin oleva Ilari Tervonen aloitti yrittäjänä jo 17-vuotiaana. Ensimmäinen kosketus yrittäjyyteen syntyi tuolloin vaatteiden maahantuonnin ja oman vaatebrändin luonnin kautta. Oman yritystoiminnan ohella Ilari on toiminut useammassa organisaatiossa tärkeänä myynnin kulmakivenä. Erikoisosaamisalueita Ilarilla ovat myynti ja tiimiyrittäjyys.

 

Lotta Pulkkinen
tradenomi, 25 vuotta

Lotta Pulkkinen valmistui tradenomiksi vuonna 2011 ja on siitä lähtien toiminut hallinnollisissa ja asiakaspalvelutehtävissä Nordic Business Forum Oy:n porukassa. Lotta tuo tähän muuten "liian" miehiseen porukkaan myös tärkeää näkemystä ja arvokkaita ajatuksia.

 

Juha Lehto
28 vuotta

Juha Lehto on juuri valmistumaisillaan tradenomiksi Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Tiimiakatemiasta ja on Nordic Business Forum Oy:n tiimin uusin jäsen. Juha on nuoren uransa aikana toiminut useissa myynnin- ja markkinoinnin tehtävissä sekä tiimiyrittäjänä. Sotilasarvoltaan hän on reservin luutnantti. Erikoisosaamisalueina Juhalla on uuden aallon markkinointi (mm. sosiaalinen media), brändihallinta ja myynti. Juha osallistuu näkemyksellään ja luovuudellaan myös Nordic Business Forumin toiminnan suunnitteluun. Juha toimii myös monissa Nordic Business Forum Oy:n tapahtumissa vastuutehtävissä tekniikan puolella.

 

Kuvat © Nordic Business Forum Oy ja Paula Ojansuu